maanantai 9. marraskuuta 2015

Tuntisuunnitelma; jumppaa hevosen suoristamiseksi

Tällä tunnilla keskitytään työskentelyyn rauhallisessa tempossa, siten että hevosta jumpataan huolellisesti sen suoruuden parantamiseksi. Vaikka sitä helposti kuvittelisi että parasta työskentelyä hevosen suoristamiseksi olisi juuri suoraan ratsastaminen, ei se valitettavasti ole ihan niin helppoa. Itseasiassa, vasta sen jälkeen kun hevonen on erilaisilla taivutusharjoituksilla saatu suoristettua, on mahdollista ratsastaa suoraan. Hevonen on vino aivan samalla tavalla kuin ihminenkin on oikea- tai vasenkätinen, ja heikompaa kylkeä pitää siis saada vahvistettua suoruuden aikaansaamiseksi. Ja tähän tartutaan tällä tunnilla!

Aloita alkukäyntien jälkeen ratsastamalla käyntiä, mutta älä ota ohjia "normaalipituisiksi" vaan pidä ohjaspituus normaalia pidempänä, kuitenkin siten että tuntuma hevosen suuhun säilyy. Käden paikkaa muuttamalla (yleensä käsiä nostamalla) voit hakea tuntuman taas takaisin jos se hevosen lyhentäessä kaulaansa hetkeksi häviää. Hevonen saattaa siis aluksi "vierastaa" normaalia pidempää ohjaa. Ratsasta käyntiä pääty-ympyrällä pitäen omalla katseellasi huolta että hevonen pysyy ympyrällä. Katse on siis ympyrällä ikäänkuin puoli kierrosta edellä, tällöin vartalosi asento kertoo hevoselle koko ajan mitä tietä edetään. Pyritään siis minimoimaan "kädellä ratsastaminen" jo heti tunnin alkuvaiheessa. Keskity ympyrällä siihen että hevonen etenee rauhallisessa tempossa, taivuta sitä aivan loivasti sisäohjalla ja ulkopohkeella ja tarjoa kättäsi hevosen suuta kohti aina kun mahdollista. Hevonen ei välttämättä heti "uskalla" pidentää kaulaansa kun tarjoat sille kädelläsi mahdollisuuden siihen, mutta älä huolehdi, yleensä muutaman toiston jälkeen hevonenkin alkaa luottaa kätesi tarjoamaan mahdollisuuteen. Kunhan vaan muistat ettet missään vaiheessa vedä kädellä taaksepäin!

Ratsasta muutama kierros ympyrällä ensin vasempaan, sen jälkeen vaihda ympyrällä suuntaa ympyräleikkaa-tiellä ja työskentele sen jälkeen ympyrällä oikealle, edelleen käynnissä, aivan samalla tavalla kuin vasemmassakin kierroksessa. Loiva taivutus ympyrän kaaren suuntaisesti, rauhallisessa tempossa ja kaikki ajatus siihen että hevonen pikkuhiljaa uskaltaa venyttää kaulaansa eteen ja alas.

Tämän jälkeen vaihda ympyrää toiseen päätyyn ja työskentele samalla tavalla ensin vasemmassa kierroksessa rauhallisessa tempossa kevyessä ravissa. Tässäkin pidä huolta että ohjat ovat hieman normaalia pidempänä, käsi on aina menossa hevosen suuta kohti jolloin hevosella on halutessaan mahdollisuus venyttää kaulaansa. Tässä pitää olla todella tarkka rauhallisen tempon säilyttämiseksi, sillä mikäli hevonen kiihdyttää vauhtiaan ja on samalla kovin pitkällä kaulalla, tulee ratsukosta kovin etupainoinen,ja sitä emme tässä (tai itseasiassa ikinä) nyt halua. Pyri tässä säätelemään tempoa ennen kaikkea omalla istunnallasi, eli hidasta hevosen ravin tempoa kevennykselläsi. Ajattele enemmänkin että ratsasta rauhallinen tempo, jolloin hevosen on helpompi ottaa painoa takaosalleen, ja vasta sen jälkeen sen on mahdollista venyttää kaulaansa eteen ja alas, menettämättä tasapainoaan. Tässä harjoituksessa siis tempon hidastaminen on korjauskeino hevosen painopisteen palauttamiseksi takaisin takaosalle.

Vaihda myös ravissa suuntaa ympyräleikkaa-tiellä ja työskentele samalla tavalla kevyessä ravissa oikeaan kierrokseen. Tämän jälkeen voit antaa hevosen kävellä hetken vapaalla ohjalla.

Tämän jälkeen ota ohjat tuntumalle, nyt ihan "normaalipituuteen" ja jatka työskentelyä käynnissä, kolmikaarisella kiemurauralla radan poikki. Ole tarkkana että ratsastat jokaisen kaaren (3 kpl siis!) huolellisesti taivuttaen. Ei siis ylitaivuttaen kaulaa, vaan loivasti taivuttaen läpi koko hevosen kropan. Muista että kaulan taivutus on oikeasti todella loiva, tärkeintä on saavuttaa rentous sisäsuupieleen ja saada ulkopohkeella hevonen taipumaan sisäpohkeen "ympärille". Sisäpohje on siis omalla paikallaan satulavyön kohdalla, lähellä hevosen kylkeä mutta ei kuitenkaan jännittyneenä. Jännittynyt sisäpohje aiheuttaa hevosen takaosan väistämisen, eli silloin hevonen tekee juuri päinvastoin mitä sinä taivutuksella haluat. Eli, vaikka ajatus on taivuttaa sisäpohkeen ympärille, älä kuitenkaan käytä sisäpohjetta aktiivisesti, vaan keskity sisäohjaan ja ulkopohkeeseen.
Kiemuran kaarien välissä muista suoristaa hevonen, ja ennen kaikkea, ratsastaa hevosta suoraan kohti pitkää sivua, jotta toinenkin kaarre tulee ratsastettua aivan samanlaisella kaarella kuin ensimmäinen. Ja toisenkin kaaren jälkeen huolellinen suoristus ja suoraan ratsastus, ja vielä viimeiselle kaarelle tarkka mutta loiva taivutus. Pitkällä sivulla ratsasta käynnissä muutamia temponlisäyksiä, jotta hevosen eteenpäinpyrkimys säilyy. Toista kiemuraura käynnissä vielä toisen kerran ja sen jälkeen voit siirtyä raviin ja ratsastaa saman kiemuran harjoitusravissa kahteen kertaan. Tämän jälkeen taas hetki käyntiä vapain ohjin.

Seuraavaksi jatketaan käynnissä avotaivutus- ja pohkeenväistöharjoituksilla. Aloita vasemmassa kierroksessa siten että ratsasta ensinnäkin aina huolelliset kulmat, kuten täällä opimme. Pidä siis tässä harjoituksessa huolta että jokainen kulma tulee ratsastettua yhtä huolellisesti, sillä alkuverryttelyssä kulmia ei ratsastettu ollenkaan! Ratsasta pitkällä sivulla B kirjaimessa voltti, ja jatka voltin jälkeen pitkää sivua pitkin avotaivutuksessa. Avotaivutuksen voit ottaa haltuun täältä. Kun olet päässyt avotaivutuksessa pitkän sivun loppuun, ratsasta M kirjaimelle toinen voltti. Ensimmäinen voltti siis valmistelee avotaivutuksen ja toinen voltti päättää avotaivutuksen. Jatka tästä lyhyelle sivulle siten että käännä hevonen C kirjaimesta pituushalkaisijalle ja tästä lähde ratsastamaan pohkeenväistössä oikealle, kohti toisen pitkän sivun loppua, eli E kirjainta. Muista ratsastaa tarkka kulma sekä C kirjaimen kohdalle ennen väistöä että E kirjaimen jälkeiseen kulmaan väistön jälkeen. Lyhyellä sivulla ratsasta pieni pätkä temponlisäystä, siten että lähinnä tarkistat että hevonen pysyy pohkeen edessä. Tästä jatkat taas tarkan kulman jälkeen B kirjaimessa voltti, pitkää sivua pitkin avossa ja M kirjaimelle toinen voltti. Toista harjoitus käynnissä parin kierroksen ajan vasempaan suuntaan, sen jälkeen vaihda suuntaa ja anna hevosen kävellä vapaalla ohjalla suunnan muutoksen ajan ja toista sama harjoitus oikeaan kierrokseen parin kierroksen ajan. Tämän jälkeen taas käyntiä vapain ohjin ja sen jälkeen voit tehdä saman harjoituksen harjoitusravissa. Mikäli harjoituksen tekeminen ravissa tuntuu haastavalta, hidasta ravin tempoa tilanteen korjaamiseksi tai voit jopa siirtää hevosen hetkeksi käyntiin jotta saat taas omat apusi ajan tasalle. Varsinkin pohkeenväistön tekeminen ravissa on hevoselle helpompaa kuin käynnissä, mutta ratsastajalle usein hieman hankalampaa juuri apujen oikea-aikaisen ajoittamisen vuoksi.

Hevosen suoristamista tässä harjoituksessa tukevat avotaivutuksen lievästi taivuttava ja kokoava vaikutus, joka vahvistaa hevosen kylkiä, joka siis auttaa sitä suoristumaan. (vahva kylki->hevonen jaksaa kannatella itseään->suoruus on helpompi ylläpitää) Vaikka hevosen toinen kylki onkin aina heikompi kuin toinen, ja monasti sitä käsketään työstämään enemmän kuin vahvempaa kylkeä, en itse usko tähän, sillä silloin usein käy niin että ratsastaja tulee työstäneeksi heikkoa kylkeä liikaa, ja vahvempi kylki jää huomiotta, eikä näin ollen saa sen tarvitsemaa jumppaa, jolla säilyttää tietty jäntevyys ja elastisuus. Eli työskentele aina täsmällisesti ja tarkasti kumpaankin suuntaan, siitä on hyötyä sekä vahvemman että heikomman kyljen kanssa.

Suoruutta parantaa myös pohkeenväistöharjoitus, jossa hevosen tulee olla kropastaan suora jotta pohkeenväistö onnistuu siten miten sen on tarkoituskin, eli parantaen lapojen irtonaisuutta ja hevosen liikkuvuutta.

Kun olet tehnyt avotaivutus- ja pohkeenväistöharjoitukset, voit loppuverrytellä hevosen ratsastamalla laukkaa erittäin rauhallisessa tempossa, kevyessä istunnassa antaen hevosen venyttää kaulaansa hieman pidemmälle. Tämän jälkeen voit ravailla kevyessä ravissa muutaman kierroksen molempiin suuntiin ja tämän jälkeen onkin aika kävellä pitkät loppukäynnit!

Tuliko liikaa tekemistä yhdelle tunnille? Muista että kaikkia näitä harjoituksia voit soveltaa jaksamisen ja tasonne mukaan, pääasia että tulee vähän tekemisen makua, ilman että on veren maku suussa!

Hyviä treenejä!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti